Tampereen Työväen Uimarit header image 3

UINTI

TaTU:n toiminnan pääpaino on kilpauinnissa. Kilpauinnin lisäksi pyrimme myös tarjoamaan harrastusmahdollisuuden kaikille halukkaille. TaTU:ssa uimarit huomioidaan tasapuolisesti kaikissa ikäluokissa, mistä johtuen niin junioreilla kuin edustusryhmäläisillä on palkatut valmentajat. Heidän lisäkseen valmennusta hoitavat koulutetut ja ammattitaitoiset apuvalmentajat. Uusi strategiamme tähtää uimarimäärien kasvattamiseen kansallisissa arvokilpailuissa kaikissa ikäluokissa.

Kilpauintiryhmien lisäksi seurassamme toimii lukuisa joukko erilaisia uimakouluja. Yhtenä suurimmista syksyllä 2010 käynnistyneet EasySwim- uimakoulut. Kyseiset uimakoulut käynnistyivät seurassamme ensimmäisenä koko suomessa. Lisäksi seurassamme toimii alkeisuimakoulu ja kilpauintikoulut. Uimakoulut ovat tärkeä väylä uusien uimarilupauksien kouluttamisessa kohti kilpauintiryhmiä ja tavoitteitamme.

Edellä mainittujen lisäksi seurasamme toimii myös aktiivisesti Erityisryhmiä, Masters-toimintaa ja vesipalloa.

Uinnillisissa asioissa lisätietoja antaa päävalmentajamme Jiri Lepola.